YHTIÖN HISTORIA

YÖPUU YHTIÖT

Katriina Pilppulan ja Ari Pärnäsen yksityinen perheyritys Yöpuu Yhtiö Oy muodostaa
Jyväskylässä majoitus-, ravintola- ja kokouspalvelukokonaisuuden. Yhtiön lippulaivoina
toimivat laadukkaat hotellit, ainutlaatuinen Yöpuu ja urbaani Verso, sekä uniikit ravintolat
Pöllöwaari ja Verson Baari ja Keittiö ovat esimerkkejä kohteista, joissa yhdistyvät upealla
tavalla kaupungin historia ja ainutlaatuinen asiakaskokemus.

HISTORIA

Lähes 20 vuoden mittainen yrittäjätaival matkailun parissa alkoi, kun Pilppula ja Pärnänen
avasivat Vaajakoskelle Naissaaren Kahvi- ja Juhlahuoneen. Vuonna 2006 toiminta siirtyi
Jyväskylän keskusta-alueelle Hotelli Yöpuun ohjaksiin.  Kymmenen vuotta myöhemmin,
kesäkuun alussa 2016 avautui Hotelli Verso entisen Jyväshovin tiloihin.  Konsepti on
kehittynyt ja laajentunut tasaiseen tahtiin ja nykyään Yöpuu Yhtiön kokonaisuus tarjoaa
matkailijoille ja muille asiakkaille muun muassa yli 300 vuodepaikkaa, noin 200
ravintolapaikkaa ja 11 eri kokoista kokoustilaa.

Perheyritys sai vahvistusta oman perheen sisältä, kun Aino-tytär siirtyi Yöpuun palvelukseen vuonna 2018. Hän toimii tällä hetkellä yrityksen myyntipäällikkönä. Kaikkiaan Yöpuu Yhtiö työllistää tällä hetkellä noin 80 henkilöä. Lisäksi Yöpuu ja Verso tarjoavat harjoittelupaikan lukuisille alan opiskelijoille ympärivuoden.

Voit tutustua Hotelli Yöpuun ja ravintola Pöllöwaarin historiaan kattavammin täällä.

YÖPUU YHTIÖ OY

Y-tunnus: 2033270-7
Kotipaikka: Jyväskylä
Perustamisvuosi: 2016, sitä ennen toimintaa Hotelli Yöpuu Oy -nimellä
Toimiala: Hotelli- ja ravintola-ala (Hotelli Yöpuu, Ravintola Pöllöwaari, Hotelli Verso, Urban Bar & Kitchen)
Liikevaihto: 6 Me (v. 2019)
Toimitusjohtaja: Ari Pärnänen
Hallituksen puheenjohtaja: Katriina Pilppula

 

Olemme myös Suomen Perheyritysten liiton jäsen.